Ohita navigointi

Autonpenkkien puhdistus siivousalan ammattilaiselta Siilinjärveltä

OTA YHTEYTTÄ

SavonPulmunen tarjoaa palvelut autonpenkkien puhdistukseen. Puhdistuksessa hyödynnetään syväpuhdistavaa Rainbow-puhdistusjärjestelmää, jonka avulla ajoneuvosi istuimet puhdistuvat lioista. Palvelen kotitalouksia Siilinjärvellä sekä esimerkiksi Kuopion, Lapinlahden ja Maaningan alueilla.

Eroon liasta, tahroista ja tunkkaisuudesta

Ajan ja käytön myötä jokaisen auton verhoilulle ja penkeille kerääntyy likaa, tahroja ja pölyä. Tahraiset penkit ovat ikävän näköiset, ja pinttyessään lika ja suuri pölymäärä alkavat myös tuottamaan autoon tunkkaista ja epämiellyttävää hajua. Penkkien pesutarve vaihtelee paitsi auton käytön ja käyttäjien (esimerkiksi lemmikkieläimet) myös kangasmateriaalien mukaisesti. Normaali kangassisusta sekä nahkaistuimet olisi perusohjeen mukaisesti hyvä pestä 1–2 kertaa vuodessa.

 

Panostamalla autosi penkkien puhdistukseen pidät myös huolta autosi arvon säilymisestä. Sisätiloiltaan siisti, puhdas ja hajuton auto on huomattavasti miellyttävämpi seuraavalle käyttäjälle, kuin tahrainen ja tunkkainen versio.

Penkkien syväpuhdistus raikastaa autosi sisätilat

SavonPulmunen puhdistaa autosi istuimet ja muut verhoilut tehokkaasti. Hyödynnän työssä syväpuhdistavaa Rainbow-vesi-imuria. Tehokkaasti, mutta hellävaraisesti puhdistava Rainbow-järjestelmä myös raikastaa autosi sisäilman ja poistaa epämiellyttävät hajut. 

Alan kokeneena ammattilaisena pystyn puhdistamaan materiaalin kuin materiaalin sille parhaiten sopivia puhdistusvälineitä ja -aineita hyödyntäen.

 

Auton sisätilojen lisäksi puhdistan myös muut tekstiilit, kuten sohvat, sängyt ja matot. 

Lue lisää tekstiilipuhdistuksista

Auton kokonaisvaltainen sisäsiivous ja ulkopesu

Sopimuksen mukaan voin penkkien pesun yhteydessä siivota autosi sisä- ja ulkotilat kokonaisuudessaan kesäaikaan (noin toukokuusta syyskuuhun). Ota yhteyttä, niin sovitaan toiveidesi mukaisesta kokonaisuudesta!

Katso palveluhinnasto